Ja ei vittu taas! Nyt on pakko avautua. Sen verran vittuunnuin.

Jos minun nyt pitäisi välittää viesti lapselleni, jonka olennainen sisältö on osimoilleen "Väritäpäs tuo kuvassa oleva nalle ruskeaksi", niin on hyvin otaksuttavaa, että käyttäisin juuri noita lainausmerkeissä olevia sanoja. Mikäli haluan viitata sanallisin keinoin kadulla kulkevaan punaiseen autoon, on likimain todennäköistä, että käyttäisin viestissäni sanoja "punainen" ja "auto". Arvoisa lukijani: olethan tähän saakka kanssani samaa mieltä, vaikka blogikirjoitukseni keskimäärin kohtuullista paskaa ovatkin?

Osaisiko kukaan keskimääräisellä järjenjuoksulla varustettu ihminen perustella sitä, että ryhtyisinkin viittaamaan punaiseen väriin merkkiyhdistelmällä "&jjigstya"? Tai että rupattelisin tuhka tiheään vaimoni kauneimmasta käyttäen sanaa "luskerymättö"? Kyllä, arvoisa lukijani. Tässä kohden saa jo hieman olla huolissaan siitä, ettei sinulla ole osoitettani ja puhelinnumeroani päästäksesi tarkistamaan henkisen puoleni kuntoa henkilökohtaisesti tahi soittamaan minulle valkopukuisia avuksi.

Mutta! Miksei kukaan saatana soita apua niille, jotka päättivät, että käyttämässäni blogin ulkoasussa taustan väri on nimeltään "#ffffffffffff"? Tai että fontti - perkele - on väriltään "#333333333"?! Ja nimeltäänkin on joku Helvetti!

Itsestäni minä en ole huolissani. Tiedän missä ajatukseni kulkevat. Mutta miksi koko perkeleen maailma käyttää noita edellä mainitsemiani häkkyröitä? Ja kuinka - ihan oikeasti - minun pitäisi järjellisesti osata valita blogini taustaväriksi yhtään mitään, mikäli lähtökohtainen valintatilanne tehdään järjenvastaiseksi? Kokeilkaapa itse! Ja sitten jos tulee joku muu kuin se finninaamainen propellihattu selittämään ja perustelemaan mulle tämän asian siten, että hyväksyen voin sen tajuta, lupaan olla omalta osaltani lyömättä jokaista vastaantulevaa nörttiä naamaan siten, että silmänympärystän väritys vaihtelee asteikolla #555555555:stä #mmmmmmmmm:ään.

Mä saatana ymmärrän sen, että lottopalloilla on numerot. Olisi se nyt idioottimaista lukea lauantaiehtoona kansallisessa televisiolähetyksessä riviä "...Pertti, Onni, Annika... ja lisäpallot ovat: VIktor, Amalia ja Esteri". Mutta että kotonaan pitää ihmisen keskenään miettiä jonkun friikin päähänpistosta keskellä yötä, että liekö #8888888888 valkoinen, pinkki vai keltainen on yksinkertaisesti lailla kiellettävä!

Tarviiko sanoa se taas? VITTU!! Joku värisokea nörtti se oli kuitenkin, joka meille tällaisenkin langetti... Alhaista.